perjantaina, syyskuuta 25, 2015

Kvinoa ja sukkasia

Minua on kiinnostanut  "tutustua" kvinoaan jo jonkin aikaa. Eilen tein siitä ruokaa. Netistä hain ensin vähän vinkkiä.







Lisäksi vielä joukkoon paistettua jauhelihaa. Ruuan ulkonäkö ei paras mahdollinen. Mutta maku oli kohdillaan.

Pieniä villasukkia myös valmistunut.





tiistaina, syyskuuta 22, 2015

Mökkeilyä








Viime viikonloppuna oli mökkeilyä ystävien kanssa. Oli mukavaa, aika ei tullut pitkäksi.  Päin vastoin, kului turhankin nopeasti. ISO KIITOS TEILLE  ♥♥♥



Onni on siirtynyt ilmeisesti talviaikaan. Uni maistuu lämpöisessä , Onnin kokoisessa  "pesässä".





perjantaina, syyskuuta 18, 2015

Omatoimisuutta




Kissoistani aktiivisin tajusi hyvin pian missä tässä  kodissa heidän ruokia säilytetään. Siitä tuli viime päivinä ongelma, kun sen nuo kaksi muuta myös keksi.
Eilisen kaupassa käyntini jälkeen ruokien säilytykseen tein muutoksen. Ja....hys...hys. ...empä  kerrokkaan missä kissojen ruuat nyt on...Tuota kolmikkoa ei  kertakaikkiaan saa aliarvioida ♥♥♥

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2015

tiistaina, syyskuuta 01, 2015

Pieni sisäinen kokki

Pyöräytin helpon ruuan: täysjyvä couscousia, broileria, paprikaa, kesäkurpitsaa, kanttarelleja, valkosipulia ja mausteita. Maistui...